SählySportti -kerho Lehtikankaalla
Sählykerho 1.–6. luokkalaisille
Keskiviikkoisin klo 16.30–18.00
Lehtikankaan salissa, Rinnekatu 2A.
Samassa rakennuksessa kuin Nuokkari Holari.
Kulku saliin rakennuksen sivuovesta. Ovi on lukossa, niin kokoontuminen oven luokse. Ohjaajat päästävät kerholaiset sisälle.
Sählysportti -kerhossa pelataan joka toinen kerta sählyä ja joka toinen viikko on muuta kivaa liikuntaa.
Sählykerroilla kerhossa pääsee pelaamaan ja oppimaan sählyn perustaitoja: syöttämistä, laukaisemista, kuljettamista sekä ohjattuja pelejä. Kerhossa ei ole kilpailullisia tavoitteita, eikä aikaisempaa kokemusta tarvita – kaikille löytyy tekemistä oman tason mukaan.
Joka toinen kerta liikuntakerroilla liikutaan monipuolisesti eri sisä- ja ulkolajien parissa – lasten toiveita kuunnellen ja yhdessä hauskaa pitäen.
Kerho tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden oppia toimimaan ryhmässä ja nauttia liikunnasta positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä.
Mukaan kerhoon liikuntaan sopivat vaatteet, juomapullo ja pitkät hiukset kiinni.
Oman mailan ja suojalasit saa ottaa halutessaan mukaan sählykerroille. Ensimmäisellä kerralla ei ole sählykertaa.
Ohjaajina Maria ja Nella
Kerho alkaa syksyllä viikolla 37 ja jatkuu keväällä viikolla kolme.
Suosittelemme, että kerholaiset liittyvät Kajaanin 4H-yhdistyksen jäseniksi (45e/henkilö tai 90e/perhe.)
Jäsenille kaikki kerhomme ovat maksuttomia.
SählySportti -kerhon hinta ei jäsenille 45€.
Jäseneksi liitytään osoitteessa liity.4h.fi
SählySportti -kerho alkaa keskiviikkona 9.9.2026.
Kerholaiset ovat tervetulleita seuraaville kerhokerroille aina keskiviikkoisin klo 16.30–18.00.
Kerhokerrat jatkuvat tämän jälkeen viikoittain sovittuna aikana ilman erillistä muistutusviestiä. Koulujen loma-aikoina ei ole kerhoa.
Kerhoon voi tulla myös kesken kauden, jos paikkoja on vapaana. (Niin kauan kuin ilmoittautumislomake on auki, kerhoon mahtuu mukaan!)
Kerhossa voi käydä tutustumassa kerran. Kaikkien pitää kuitenkin ilmoittautua kerhoon.
Kannattaa liittyä Kajaanin 4H:n jäseneksi. Jäsenille kaikki kerhomme ovat maksuttomia.
Jäsenmaksu vuodessa on 45e/henkilö tai 90e/perhe. Muita maksuja ei ole, eikä jäsenyys velvoita mihinkään.
Jäseneksi liitytään osoitteessa liity.4h.fi
Tervetuloa mukaan!

